Ennakkolausunnot: mitä ne ovat?
Seuraava on paperi, jonka esitimme yhteisön psykiatrinen sairaanhoitajan Alison Bassin kanssa vuonna 2004, mikä oli ensimmäinen ammatillinen sitoutuminen asiantuntijapotilaana. Olen nyt läpäissyt 1200 kihlausta.
Alison Bass CPN ja Clive H Travis Alison Bass CPN:n ja Clive H Travisin pohdintaa ennakkolausuntojen käytöstä
Ennakkoilmoitus (tunnetaan myös nimellä "ennakkoohje", "ennakkokielto" tai "elävä testamentti") on tapa tehdä henkilön näkemykseksi, jos hänestä tulee henkisesti kyvytön antamaan suostumus hoitoon tai tekemään tietoisia valintoja. hoidosta joskus tulevaisuudessa. Lääkäreiden ja terveydenhuollon työntekijöiden on yleensä otettava nämä toiveet (ennakkolausunnot) huomioon. On kuitenkin olemassa tiettyjä ehtoja, jotka on täytettävä ennen kuin ennakkoohje voi olla voimassa, ja on joitain rajoituksia sille, mitä henkilö voi ohjata - Mind 2004
British Medical Association on kehittänyt ohjeiston (BMA 1995) ennakkoohjeista ja ennakkolausunnoista, joiden käyttö on lisääntynyt viime vuosina ja tämä on herättänyt eettisiä ja oikeudellisia kysymyksiä koko ammatissa. Säännöt noudattavat käytännöllistä lähestymistapaa ja tunnustavat "rajoitetun arvon" toistuvien mielisairausjaksojen hoitoon liittyvien ennakkoohjeiden (kieltäytymiset) ja ennakkoilmoitusten (mieltymysten) käytössä, erityisesti kun otetaan huomioon järjestön ylivoimainen toimivalta. Mielenterveyslaki 1983 – BMA 2004
Miten ennakkoilmoitukset koskevat mielenterveyspalvelujen käyttäjiä ja ammattilaisia?
NICE Guidelines for Skitsofrenia (National Institute for Clinical Excellence 2002) suositteli selkeästi ennakkolausuntojen käyttöä mielenterveyskäytännössä. Ohjeissa kuvattiin lyhyt kuvaus siitä, mitä "ennakkodirektiivi" on ja mitä se voisi auttaa saavuttamaan. He eivät kuitenkaan antaneet neuvoja näiden direktiivien laatimiseen, vaikka he huomauttivat, että hoidon valinnassa on rajoituksia ja että lääkärit eivät saa noudattaa direktiiviä "lääketieteellisistä syistä". Yhteisössä työskentelevänä terveydenhuollon ammattilaisena pystyin näkemään ennakkodirektiivin potentiaalin siinä, että palvelun käyttäjä voi tuntea olevansa kuunneltu ja "valinnanvaraa". Vuoden 2003 alussa olin mukana kotiutuksen suunnittelussa asiakkaan kanssa, joka oli saanut hoitoa skitsofrenian uusiutumisen vuoksi. Kyseinen herrasmies (jota kutsun nimellä "H") oli tutustunut psykiatrisiin sairaaloihin ja hänellä on ollut 10 vuoden mielenterveysongelmia. Huolimatta toistuvista psykoosijaksoista, H on edelleen erittäin selkeä ja älykäs. H:n kokemukset mielenterveysongelmien hoidosta ja hoidosta olivat alusta alkaen negatiivisia. Hänen lääkityshoitonsa oli johtanut kiusallisiin negatiivisiin sivuvaikutuksiin, ja hän on nyt menettänyt erilaisten lääkkeiden määrän, joita hänelle on määrätty, yleensä mielenterveyslain nojalla, sairaalassa. H:sta tuntui, että häntä kokeiltiin, ei harhaanjohtavassa kontekstissa, vaan sen seurauksena, että hänelle oli annettu niin monia erilaisia lääkkeitä hoitona, mikä oli saanut hänet tuntemaan olonsa hänen sanojensa mukaan "masennetuksi, kiihtyneeksi, levottomaksi ja joskus itsetuhoiseksi" ". Hän ilmaisi epäluottamuksensa ja avoimen inhonsa psykiatrisia palveluita kohtaan. Tämä viha ja loukkaantuminen voimistui merkittävästi, kun hän sairastui. Jokaisen vastaanoton jälkeen H lopetti lääkityksensä ja siitä alkoi hidas väistämätön liuku kohti seuraavaa uusiutumista. Kun sain paremman käsityksen sairauskokemuksesta H:n näkökulmasta, aloin ymmärtää, että hänelle "sairaus" oli parempi kuin "sairauden hoito". Luettuani niistä NICE-ohjeista esittelin H:lle mahdollisen ennakkokäskyn käytön relapsien ehkäisyä koskevissa keskusteluissa. Tarkoituksena oli, että huomioimalla hänen pelkonsa siitä, että hänelle määrättiin lääkkeitä, jotka ovat aiheuttaneet ei-toivottuja sivuvaikutuksia, että H tunteisi olevansa kuunneltuja ja varmistamalla hänen hoitotoiveensa tehokas jakaminen, niitä kunnioitettaisiin mahdollisuuksien mukaan. Nämä keskustelut synnyttivät positiivisemman lähestymistavan hoitovaihtoehtoihin huolimatta siitä, että tuloksena oleva direktiivi oli melko yksinkertainen. Tällä hetkellä minulla oli vain vähän ohjeita ennakkolausunnon laatimisesta. Siksi noudatin Rethink-julkaisun (Rethink 2003) perusohjeita. H oli ennakkolausunnon/direktiivin laatimishetkellä pätevä tekemään nämä päätökset, mutta en pystynyt toimittamaan muodollisia todisteita tästä. Todistajan allekirjoitus ei ole välttämätöntä ennakkolausunnon saamiseksi, mutta jälkikäteen ajatellen olisi ollut suositeltavaa, että olisin tehnyt tämän terveydenhuollon ammattilaisena, varsinkin kun H:llä on pitkä historia hänen mielentilansa ja jaksojensa uusiutumisesta. jos hänellä ei ole ollut toimivaltaa tehdä asianmukaisia päätöksiä oman etujensa mukaisesti. Rethink ehdotti myös, että tällaiset lausunnot olisi laadittava huolellisesti, jotta niiden ehdot ovat selkeät ja osoittavat selvästi, mistä hoidosta evätään tai mihin hoitoon suostutaan. Valitettavasti suositeltu hoito aiheutti myös joitain "siemättömiä sivuvaikutuksia", nimittäin akatisiaa ja masennusjaksoa, jotka olivat syitä, joiden vuoksi "H" oli kieltäytynyt jatkamasta tätä hoitoa toukokuusta alkaen. Uusi relapsi tapahtui vuoden 2003 lopulla, ja huolimatta siitä, että häntä hoidettiin mielenterveyslain nojalla, joka ohittaa ennakkomääräyksen, määrätty hoito oli ennakkoilmoituksessa esitetty etusija. Olen sittemmin ymmärtänyt tarvetta tarkastella uudelleen ennakkolausuntoja osana hoitosuunnitelman tarkistusta tai jos hoitotoiveet muuttuvat; on asianmukaista tehdä niin niin kauan kuin henkilö on pätevä tekemään kyseiset päätökset. Kun H:n näkemys palautui täysin huhtikuussa 2004, hän pystyi harkitsemaan mahdollisia vaihtoehtoisia hoitoja tulevien uusiutumisjaksojen varalta, ja hän oli jälleen selvää, että hänen nykyisen hoidonsa haitat olivat suuremmat kuin hyödyt. Hän lopetti tämän hoidon ennen kotiutumista. Tarjoamalla H:lle pätevää ja tehokasta tietoa lääkityksestä kokemustensa perusteella, hän tutki vaihtoehtoisen epätyypillisen antipsykootin käyttöä ja jopa keskusteli tästä osastolla tuolloin olleiden muiden potilaiden kanssa. Hän luki huolellisesti tiedotteet ja tutki sivuvaikutusprofiileja. Vastuuvapauden suunnitteluun sisältyi jälleen uuden ennakkoohjeen käyttö, joka ohitti edellisen. (Ammattiharjoittajien tulee huomioida, että uusimmassa ennakkolausunnossa on tehtävä selväksi, että se ohittaa kaikki tai kaikki aikaisemmat lausunnot) Tällä kertaa käytettiin Rethink-yhtiön tuottamaa muotoa, joka sisältää asioita, jotka ovat laajempia kuin vain lääkemieltymykset. Siinä ei taaskaan määrätä todistajan allekirjoituksesta. Huolimatta siitä, että hänet kotiutettiin ilman lääkitystä, H aloitti myöhemmin olantsapiinin omasta tahdostaan välttääkseen tulevia pahenemisvaiheita, mitä hän ei ole koskaan tehnyt ennen. Ennakkolausunnon käyttö ei suinkaan ollut ainoa syy tähän, mutta mielestäni sillä oli arvokas osa H:n kokemuksen mielenterveyspalveluista muuttamisessa. Kun asiakas nähdään sairautensa auktoriteettina, mikä on vahvasti kannatettu "Vuorovesimallin" (Buchanan-Barker 2004) ja uusiutumisjaksojen käytön oppimismahdollisuuksina, on mahdollista yhteistyössä mahdollistaa asiakkaan tehdä omat johtopäätöksensä hoidon tarpeestaan ja siitä, että he voivat valvoa, mitä se voi tarkoittaa.
Palvelun käyttäjän näkökulma, Clive H Travis (potilas H), heinäkuu 2004
Kenenkään ei pitäisi aliarvioida, kuinka pitkälle ihminen joutuu välttämään skitsofreniaan määrättyjen lääkkeiden sivuvaikutuskauhut. Minulle anonyymisti asuminen kadulla toisessa osassa maata on helposti parempi vaihtoehto Depixolin kaltaisille lääkkeille (vaikka olen havainnut, että vain koska yksi lääke ei sovi yhdelle potilaalle, se voi sopia toiselle). Kaikki oikeudelliset asiakirjat, jotka vähentävät mahdollisuutta joutua terrorisoimaan potilasta heidän kanssaan, todennäköisesti vähentävät mahdollisuutta, että potilas pakenee tai, mikä pahempaa, tekee itsemurhan. Mielestäni se on tärkeä osa hoitoa, kunhan saat sen oikein.